maanantai 28. lokakuuta 2019

Haluan Enemmän.

Jos ajatellaan, että raha maailmassa ei jakaudu tasaisesti, niin miksi se olisikaan poikkeus.
Eivät muutkaan asiat jakaudu elämässä tasaisesti ja ei se olisi edes realistista tai toisaalta tavoiteltavaa. Kuinka suuret erot sitten ovat hyväksi tai hyväksyttyjä, on jo toinen asia. Lähtökohdat vaikuttavat, mutta eivät määrittele kaikkea, vaikka jotkut niin uskottelevatkin. Ei vaurastuminen ole automaattista, vaikka lähtökohdat olisi mitkä. On asioita joihin voimme vaikuttaa ja niitä joiden kanssa joudumme elämään. Päätämme kuitenkin itse paremman tavoittelusta ja toimistamme sen eteen. Yhtälailla moni päättää olla tekemättä yhtään enempää kuin on tarve ja perustelee sitä sitten itselleen ja muille. Tärkeää on tiedostaa tekojensa tai niiden puuttumisten syyt ja hyväksyä seuraukset.

Jos eräs tuttuni, joka ei tee töitä syystä tai toisesta, saisi saman rahallisen korvauksen kuin minä, joka työskentelen ja sijoitan todella ahkerasti, niin olisiko se reilua? En varmasti löytäisi motivaatiota jos toiminnallani ei olisi vaikutusta taloudelliseen hyvinvointiini ja elämäni laatuun pitkällä tähtäimellä.

Jos elämä rakennetaan pelkästään yhden tulonlähteen varaan, ovat perustukset hyvin hauraalla pohjalla. Työnteko on hyvä alku ja välttämätöntä lähes kaikille, mutta onko pelkän palkkatyön ja siitä saadun palkan varaan laskettu toimeentulo turvallinen ja järkevä vaihtoehto?
Mielestäni ei. Elämä on valintoja ja tämä on yksi.
Meille maksetaan ajasta, jonka käytämme työntekoon, mutta palkan tehtävä ei ole tehdä meistä vauraita tai ratkaista kaikkia taloudellisia ongelmiamme. Se on vain korvaus ajastamme, jota meillä on käytössä rajallisesti.

Useampi tulonlähde ja näiden eteen työskenteleminen, on siksi paitsi kannattavaa, myös turvallisuutta tuovaa. Tämä vaatii erilaista panostamista, kuin palkkatyössä käyminen.

Miksi siis oletamme, että meille kuuluisi enemmän jos emme ole valmiita panostamaan enemmän?
Minäkin haluan enemmän, vaikka se tekisi minusta itsekkään jonkun mielestä.

Itse olen kuitenkin toista mieltä. Saadakseni enemmän joudun tinkimään vapaa-ajasta, tekemään enemmän töitä, siirtämään isoja hankintoja, sekä tinkimään rahan kulutuksesta ja sillä saatavista palveluista ja tavaroista koska suurinosa saamistani rahoista menee sijoituksiin.

Raha ei siis tule ilmaiseksi, vaan sen eteen on tehtävä suunnitelmia, uhrauksia ja myönnytyksiä.
Olen siitä hyvinkin tietoinen ja täysin valmis tekemään vaadittavat uhraukset oman hyvinvointini ja tulevaisuuteni vuoksi.

On paljon ihmisiä jotka haluavat enemmän, mutta eivät halua luopua mistään tai tekemään töitä sen eteen. Helpompi kun on syyttää muita ja yhteiskuntaa. Toisten syyttämisen sijaan kannattaisi keskittyä siihen, mitä voisi itse tehdä enemmän vaurastumisensa eteen.

Onkin erittäin riskialtista elää vain yhden tulonlähteen varassa. Usein kun tuo tulonlähde on työstä saatu palkka. Ja jos menettää työnsä, syystä tai toisesta, tulee täysin riippuvaiseksi yhteiskunnan tuesta. Eli on taas kerran vain yhden tulonlähteen varassa, tosin nyt vielä huomattavasti pienemmän.

Numerot ei valehtele ja rahaa ei kiinnosta. "Raha menee sinne missä sillä on paras olla" ja siinä missä siivooja voi olla todella rikas, voi toimitusjohtaja olla vastaavasti köyhä.
Rahojen ja varallisuuden jakautuminen ei ole automaattisesti kiinni ammatista tai asemasta, toki isommasta palkasta on helpompi sijoittaa, mutta tärkeämpää on aika ja sen vaikutus sijoituksiin.

Ja kuinka sijoitukset tuottavat vaikkapa uuteen autoon verrattuna... Kaikki sen tietävät ja tajuavat ja silti niin moni haaveilee uudesta autosta mielummin, kuin uusista sijoituksista, eli jostain joka tuottaa lisää rahaa. Lopulta ehkä niin paljon, että sillä saisi autonkin hankittua, jos sille on tarve.
Siinä missä jotkut huutavat tällä hetkellä kovaan ääneen, että Kapitalismi ei toimi ja se on matemaattinen fakta, niin tutustuisin mielelläni millä matemaattisella kaavalla tuohon laskelmaan on päädytty? Ja enemmän näenkin järkeä Björn Wahlroosin kirjoituksissa koskien taloutta ja rahamarkkinoita:

..."Mutta sosialismi on niin monelle kaunis ajatus. Ongelma on vain siinä, että se ei toimi. Se ei tarjoa kannustimia menestykseen ja siinä on vapaamatkustajaongelma. Kaikki haluavat auttaa avun tarpeessa olevia, mutta harva haluaa sitä maksaa"

Kommunistinen järjestelmä ei ole koskaan ollut toimiva missään päin maailmaa, joten tuntuukin uskomattomalta kuinka sen perään jaksetaan haikailla aina vaan.

Maailma muuttuu, siitä voimme olla varmoja.

Maailma muuttuu. Se onkin ainoa asia mistä voimme olla varmoja. Meidän on syytä muuttua ja sopeutua mukana. Valitettavasti Suomessa on edell...